20. helmikuuta 2017

Kestävän kehityksen juhlaa

Oulun TaikaVekarassa juhlitiin Vihreä lippu taivalta tammikuun lopussa. Vihreä lippu on kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen kasvatusalan ympäristömerkki. Ohjelman periaatteisiin kuuluvat lasten ja nuorten osallisuus esimerkiksi projektien suunnittelussa, ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea, jatkuva parantaminen sekä yhteistyö. Se tarjoaakin varhaiskasvattajille oivallisia työkaluja kestävän kehityksen ja osallisuuden tavoitteiden toteuttamiseen.



TaikaVekara lähti mukaan Vihreä lippu -ohjelmaan syksyllä 2010. Erilaisten teemojen kautta olemme päiväkodissa perehtyneet kestävään kehitykseen. Vuosien varrella olemme toteuttaneet seuraavia teemoja: Jätteiden vähentäminen, Lähiympäristö, Vesi sekä Terve elämä (liikunta ja ruoka). Tänä vuonna aloitimme Yhteinen maapallo -teeman käsittelyn. 

Syksyllä 2016 haimme siirtymistä kestävälle tasolle. Koko päiväkodin riemuksi keväällä 2017 hakemuksemme hyväksyttiin. Tämän kunniaksi päiväkodissamme vietettiin koko perheen Kestävän tason juhlaa 31.1.2017. Päiväkodin pihalla oli toimintarata, jossa muisteltiin menneitä teemoja ja tehtiin niihin liittyviä tehtäviä. Sisätiloissa tarjoiltiin mehua ja kahvia täytekakun kera. Iloisin mielin jatkamme kohti uusia haasteita!





Vihreä lippu -terveisin,
TaikaVekaran lapset ja aikuiset

14. helmikuuta 2017

Vuoden vanha VekaraMäki

Hei kaverit ja ihanaa ystävänpäivää!

Minä olen VekaraMäki Kangasalla ja olen nyt yhden vuoden ikäinen – mahtavaa, vai mitä? Minä olen täällä Kangasalalla metsän reunassa, suuren mäen vieressä. Siitä kai minä nimenikin olen saanut. Tammikuussa juhlittiin minun 1-vuotissynttäreitäni ja ohjelmaa oli jos jonkinlaista: poniratsastus, vanhempaintoimikunnan järjestämä kahvio, liikunnallinen seikkailurata, arpajaiset, kasvomaalausta ja kävipä jopa Frozenin Anna onnittelemassa minua.

Sisälläni temmeltää päivittäin yli 60 innokasta 1-6-vuotiasta lasta ja heidän perässään juoksee kolmetoista iloista kasvattajaa. Minua kiinnosti kovasti tietää, mitä Ampiset, Koppiset, Muuriset ja Öttiset minusta ajattelevat, joten tässä alhaalla on nyt koottuna parhaita asioita minusta heidän kertomanaan. Toivottavasti te muutkin päiväkodit saatte yhtä mukavaa palautetta – sitä on nimittäin aina ilo kuulla!


3-6-vuotiaat: 
”Barbileikki on kiva.”
”Päiväkodin leluilla tykkään leikkiä.”
”Kivointa on leikkiä dinosauruksilla ja salissa on kiva olla.”
”Munkin mielestä sali on kiva.”
”Pikkulegot ja sali on parasta!”

Parasta on:
”Pikkulegot, pikkudinot, sali, hamahelmet ja heitellä palloa.”
”Pikkulegoilla leikkiminen, ulkona oleminen, ystävien kanssa leikki.
”Ystävien kanssa leikkiminen.” 
”Askartelu. Ulkona leikit.”
”Pelaaminen on hyvää ja autot on pelkästään kivaa.”
”Ainakin, ku päikys on sali. Pelaaminenki on kivaa. 
Värittäminen on kans kivaa, ku oon tosi hyvä niissä.”
”Kesällä voi liukua liukumäessä ja olla shortseissa. Se on kivaa! Meil on aika paljon hyviä juttuja”

Kivointa on:
”Piha.” 
”Piirtäminen.”
”Kirjojen luku.”
”Lempipäivä on salipäivä.”
”Heppaleikki.”
”Ihaninta on oma unilelu, Ihaa ja kivoin paikka on sali.”
”Leikki, kotileikki.”
”Sali ja prinsessaleikki.”
”Salileikki.”
”Piirtäminen.”



Alle 3-vuotiaiden mielestä kivointa on:
”Äiti, isi, minä.”
”Autot.”
”Oma paikka.”
”Emmä tiiä. Tykkään leluista.”
”Äitin ostama.”

Aurinkoista kevään alkua,
Toivoo vuoden vanha VekaraMäki

8. joulukuuta 2016

Tärkeän ihmisen päivä

Oulun TähtiVekarassa vietettiin perjantaina 18.11 tärkeän ihmisen päivää. Päivän tarkoituksena oli, että lapsi sai tuoda itselleen tärkeän ihmisen mukaan päiväkotiin, esitellä omaa päiväkotiarkeaan sekä touhuta kivoja juttuja oman tärkeän ihmisensä kanssa. Ihminen pystyi olemaan ihan kuka vain, lapselle merkityksellinen henkilö kuten kummi, mummi, kaima tai isoisä.


Lasten kanssa pohdittiin yleisesti, että kenelle olemme tärkeitä. Jokainen on jollekin tärkeä. Kenelle sinä olet tärkeä? Mitä tarkoittaa tärkeä ihminen? 

Sulkaturkkien ryhmässä lapset pohtivat tärkeän ihmisen olevan muun muassa seuraavaa:

-”Se on mummu tai ukki”
-”Me kaikki”
-”Kaikilla on tärkeitä ihmisiä”
-”Että on tärkeä jollekin”
-”Äiti ja isä”

Sulkaturkkien ryhmässä vieraili monta hyvin tärkeää ihmistä. Aamu aloitettiin tarjoilulla ja ryhmätilojen esittelyillä. Hetken touhuilujen jälkeen lähdettiin pitämään aamupiiriä, jossa jokainen lapsi sai esitellä itsensä ja tärkeän ihmisensä. Aamupiirin jälkeen laulettiin yhdessä lauluja, kuten Mököpeikon pesäkolo, Rati Riti Ralla ja Joulupuu on rakennettu. Laulujen jälkeen sulkaturkit sulkivat soittorasiat ja saivat lähteä askartelemaan tärkeän ihmisen kanssa joulukortteja. Joulukorteista tulikin erittäin hienoja.




Mesitassujen ryhmässä pelailtiin lautapelejä sekä tutkittiin innostuneesti eskarikirjaa. Ryhmässä taiteiltiin myös norsu-askartelu, jossa oli lapsen ja tärkeän ihmisen kädet. 

Yhteinen aamupäivä päättyi piirissä lauluja laulaen.


Kurret-ryhmässä askarreltiin lintuja sekä ystävyysrannekoruja lapsen ja tärkeän ihmisen käsistä.

”Ei se, miltä me näytämme,
eikä se, mitä me aikaan saamme,
merkitse sen rinnalla mitään,
mitä me olemme toinen toisillemme.”
Tuntematon


Kettujen ryhmässä pienet kokeilivat satuhierontaa tärkeän ihmisen kanssa. Satuna oli Taikapuu ja lapset pitivätkin satuhieronnasta todella paljon. Tärkeät ihmiset piirsivät lapsen selkään tarinan lapsen nauttiessa rauhallisesta tunnelmasta, kosketuksen tuomasta voimasta sekä hyvänolon tunteesta.

”Minä pötköttelen tässä.
Istut selkääni piirtämässä ihan siinä vierelläni.
Sinä ystäväni.
Selkään piirrät Taikapuun, oksat pilviin ulottuu.
Siemenessä jutun juuri,
syntymässä satu suuri.
Taikapuu on janoinen, pilvet saapuvat auttaen.
Pisaroita putoaa, juuretkin saavat juotavaa.
Käden lämpö kertoo sen; laskeutuu juuri parvi lintujen iloisesti laulamaan,
kukin omalla oksallaan.
Lepään vain ja kuuntelen taikapuussa keinuen.
Hyvä on tässä näin lämmössä ja lähekkäin.”
Sirpa Sironen-Hänninen, Leppäkertun keinutuoli.



Lopuksi vaihdettiin vuoroja ja lapset saivat sivellä tärkeän ihmisen kasvoja siveltimellä. 



Aamupäivä päättyi ulkoiluhetkeen ja tärkeät ihmiset lähtivät päiväkodista hymyssä suin. Iloitaan elämämme tärkeistä ihmisistä ja ajatellaan lämmöllä yhteisiä hetkiä. Arvata saattaa, ettei tätä päivää unohdeta. Eikä niitä tärkeitä ihmisiä.

Sellainen oli tärkeän ihmisen päivä TähtiVekarassa.

Terveisin,
TähtiVekaran lapset ja aikuiset

1. joulukuuta 2016

Mediaterveiset VekaraLahdesta

Päiväkoti VekaraLahti avattiin elokuussa 2016 Espoon Saunalahteen. Media- ja kulttuurikasvatukseen profiloituneessa päiväkodissa toiminta aloitettiin syksyllä kahdessa lapsiryhmässä. Muutaman kuukauden toiminnan jälkeen päiväkodin arki on pikkuhiljaa muotoutunut toimivaksi kokonaisuudeksi. Aloittelevan päiväkodin tärkeimmiksi arvoiksi ovat nousseet hyvä perushoito, kiireetön päivärytmi ja lapsen yksilöllinen huomioiminen. Arjessa sylihetket, leikki ja lepo ovat arvokkaita rutiineja, jotka hyvin suunniteltu pienryhmätoiminta mahdollistaa jokaiselle lapselle tarpeen mukaan. Vekaroiden tapaan päiväkodissa korostetaan lasten omatoimisuutta. Lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa itse tapahtumien muotoutumiseen ja päivän kulkuun. Lasten leikkejä ja toimintaa havainnoimalla kasvattajat löytävät ne mielenkiinnon kohteet, joita lähdetään yhdessä viemään eteenpäin. 


Media- ja kulttuurikasvatus nivoutuu VekaraLahdessa osaksi päiväkodin normaalia toimintaa. Sitä toteutetaan pienten kanssa pienesti ja isompien kanssa isommin, lapsen ikä ja yksilöllinen kehitystaso huomioon ottaen. Mediakasvatus perustuu päiväkodissa suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen yhdessä tekemiseen ja kokemiseen. Päiväkodissa mediaan tutustutaan ensisijaisesti leikkien ja tarinoiden kautta. Tavoitteena on, että lapsi tottuu tuottamaan asioita yhdessä muiden kanssa sekä kokemaan ja nauttimaan erilaisista mediaesityksistä. Media- ja kulttuurikasvatus on tavallista arjessa elämistä, pieniä asioita ja arkisia tekoja: musiikin kuuntelua, kirjojen lukemista, lasten tarinoiden kirjaamista (sadutus), värityskuvien värittämistä, valokuvia ja loruttelua. 

Tämän kauden teemaksi valitsimme päiväkodissa ”sadut ja tarinat”. 1-2-vuotiaiden lasten ryhmässä teemaa on lähestytty Muumi-tarinoiden kautta. Pienryhmien nimet on valittu muumeista ja muumit seikkailevat lasten mukana muussakin toiminnassa. Perheiden valokuvat on laitettu esille jokaisen lapsen oman muumitalon seinälle, josta lapsi voi käydä niitä katsomassa päivän aikana. Muumilaulut soivat ryhmässä kutsuen lapsia tanssiin ja liikkumiseen. Pienten ryhmässä mediakasvatus on käytännössä kuvien tutkimista, musiikkiin eläytymistä ja eri mediavälineisiin tutustumista leikin kautta. 


Isompien (2,5-5-vuotiaat) ryhmässä on teemaa lähestytty tutustumalla Astrid Lindgrenin tarinoihin. Peppi Pitkätossu- ja Eemeli-tarinoiden kautta lapset ovat pohtineet hyviä käytöstapoja, oikean ja väärän sekä hyvän ja pahan erottamista. Tähän liittyen ryhmässä on kerätty ”ilon helmiä” yhteiseen helminauhaan. Ilon helmien avulla ryhmän lapset harjoittelevat huomaamaan hyvät ja iloiset asiat arjessa. Ilon helmiä saa hetkistä, joissa huomaa hyvää mieltä itsessä tai toisissa. Myös kasvattajat pukevat sanoiksi päivän aikana tapahtuvia myönteisiä asioita. Ilon helmiä tuottavat asiat kirjataan vihkoon, minkä jälkeen lapsi saa valita mieleisensä helmen, jonka hän itse pujottaa yhteiseen helminauhaan. Yhteisistä ilon helmi -hetkistä on muodostunut odotettu osa päivän kulkua. Ikkunaan koristeeksi laitettu helminauha ihastuttaa lapsia päivittäin ja sitä esitellään ylpeänä vanhemmille. 

Ilon helmiä:
”Mä kysyin kaverilta, mikä hätänä, kun se itki.”
”Mä annoin tolle vihreen pyörän.” 
”Mä pidin äidille ovea auki.”
”Mä annoin pienille vauhtii keinussa.”
”Mä autoin mun veljeltä vetskarin kii.”
”Toi autto mua siivoomaan.”

Lapset kasvavat erilaisten mediavälineiden keskellä. Usein jo pienetkin lapset ovat taitavia laitteiden käyttäjiä. Media näkyy muutenkin lasten leikeissä päivittäin. Hämähäkkimiehet ja batmanit seikkailevat päiväkotiympäristössä sulassa sovussa yhdessä teinininjakilpikonnien kanssa. Tanssisaliin saapuu Elsa ja Anna sekä muut satujen tutut prinsessat Kapteeni Koukun saattelemana. Lasten mediakulttuuriin tutustumalla meidän aikuisten on mahdollista ymmärtää enemmän lasten leikkejä, heidän kieltään ja toiveitaan. Leikki on lapselle ominainen tapa toimia ja harjoitella tunteiden ilmaisua ja tulkintaa. Median avulla lapsi oppii ilmaisemaan itseään ja harjoittelee omien tunteiden kokemista ja toisten tunteiden ymmärtämistä.

VekaraLahden päiväkodissa ryhmissä on käytössä tabletit, joihin on ladattu mm. erilaisia oppimispelejä lapsille. Oppimispelejä käytetään päiväkodissa niin opittujen taitojen vahvistamiseen kuin myös uusien asioiden opetteluun. VekaraLahden päiväkoti on yksi kymmenestä Touhula Varhaiskasvatus Oy:n pilottikohteista, joissa otetaan käyttöön englannin kielen kielikylpy digitaalisen palvelun avulla. Touhula Varhaiskasvatus Oy ja Moomin Language School ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä digitaalinen Moomin Language School -palvelu tulee osaksi päiväkotilasten arkea. Digitaalisuutta ja perinteistä varhaiskasvatusta hyödyntävä digitaalinen kielikylpy yhdistää leikin ja oppimisen. Palveluun kuuluu digitaalinen oppimisympäristö sekä pelissä opittuja asioita syventävä leikkituokio, jonka päiväkodin kasvattaja ohjaa lapsille. Perusideana on, että lapset oppivat englantia yhdessä ja ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Palvelun käyttöönotto on vasta aluillaan, mutta innostuneina olemme sitä testaamassa. Käyttökokemuksia tästä palvelusta kerromme myöhemmin.


VekaraLahdessa mediakasvatus keskittyy siis laitteiden käyttämisen lisäksi kehittämään lapsen taitoja median välittämien viestien ymmärtämiseen tekemisen ja itse luomisen kautta. Mediakasvatuksella pyritään lisäämään lasten medialukutaitoa eli tietoa, kykyä, ymmärrystä ja osaamista median kriittiseen tulkintaan, omaan luovaan tuottamiseen ja itseilmaisuun. Lapsella on luonnostaan kyky havainnoida ympäristöään ja esittää siitä kysymyksiä. Tämä lapselle luontainen tapa toimia voidaan nähdä kriittisen medialukutaidon alkeina, jota on tärkeää tukea pienestä alkaen. Sadun ja toden erottaminen on helpompaa, kun on itse saanut olla luomassa omaa tarinaa, joka on näytelty tai tehty alusta loppuun tietokoneella animaationa.

Metsäretki 4-vuotiaan lapsen kuvaamana. VekaraLahdessa lapset saavat itse toimia valokuvaajina ja ottaa valokuvia digikameralla. Kuvia myös katsellaan yhdessä paljon. Lasten ottamien kuvien tarkastelu yhdessä harjaannuttaa kuvallisten viestien tulkintataitoja. Samalla tulee harjoitelluksi tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoja.

Tieto- ja viestintätekniikka sekä mediakasvatus tuovat päiväkodin toimintaan lisää mahdollisuuksia kuten äänet ja liikkuvat kuvat. Ei jätetä näitä mahdollisuuksia käyttämättä!

Rauhaisaa joulun odotusta toivottaa,
Päiväkodin johtaja Sari sekä koko VekaraLahden väki

Lähde:
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry ja Opetushallitus: Mediakasvatus esi- ja alkuopetuksessa (2009)